Uusi koti Alppilassa.

Kenellä ei oo kaaos, ku just muuttanu ?

Ette voikaan kuvitella, kuin ihanaa on saada laittaa omaa kämppää ihan omin luvin ja mielin - ilman ulkopuolista härdlääjää. Voi sitä onnentunnetta, ku saa omat astiat kaappiin ja KÄYTTÄÄ niitä ! Sittekö sielä kämpillä ei ollu mitään, millä pyyhkiä lattioita. Jotenki sen pienen hiekanmurusenki bongas - ja bongaa muuten edeelleenki jostai ihan SUPERkaukaa.

Ja muuten keskiviikkona tulee AKU ANKKA ! Mahottoman kiva saaha joskus jotain postia ja iloita siitä, toisin kun tulee lasku - tai Olemme vahvistaneet osoitteenmuutoksenne -ilmoitus.

Arvaa ku mie pomppasin kattoon ( - sain muute monta tuntia viel hieroo päätäni), ku isä soitti töihin ja ilmotti ostaneensa mulle mikron ja IMURIN ! Olen siis ylpeä punaisen imurin - ja muuten maailman pienimmän sellaisen omistaja. Vaikka olen asunu vasta reilut 3 viikkoa tuossa kauniissa yksiössäni, olen kerinny ostamaan jo kolmet luutut - sitä nääs tulee aika krantuks noitten luutujen kans, ku haluaa ihan tosissaan siivota.

Minusta on siis myös tullut aivan mahoton siivousintoilija. Töissäki siivoisin koko ajan, jos se oikeesti ois mun koti - perhepäivähoitajan hommiin ei nääs kuulu ihan kaikenlainen siivoominen. Kyllä, kuulit oikein. Olen nykyään perhepäivähoitaja. Mulla on kerranki oikein kuvaava virkanimike. Sillä tarjoilija-nimikettä (, joka ennen olin) oli joskus ihmisten vaikea ymmärtää, niitä kun on niin monenlaista ja väristä sellaista. Perhepäivähoitajana nimenmukaisesti hoidan lapsia ja teen normeja perheen äidin askareita: laitan ruokaa, tiskaan astioita, luen lapsille kirjoja, käyn lasten kans ulkona ja siivoan jälkeni. Tuo jälkien siivoaminen on aika hankala käsite, sillä joskus tekee mieli tehdä vähän enemmän - pestä vessaa esimerkiksi. Ja tää on kaikki mitä totisinta totta.

Syyskuun lopussa mie ostan oman koneen ja muuten ihan mahottoman äkäsen sellasen. Voi, ku mie sitä olen kauan odottanu. Sitte vaa nettitikkuostoksille, niin onnentunteeni on täydellinen ! :D Jos sitte jotenki sais korvattua nää kaikki menetyt hetket teidän lukioideni ja blogini parissa. Ps. Kuvat eivät ole "niitä parhaimpia", mutta ompa ees jotain näytettävää muutostani :)

VÄLIAIKATIETOJA

Hei ihmiset ! Olen muuttanut ja kämpälläni ei ole nettiä, joten toivotavasti kohta sen saan ja pääsen kirjoittelemaan. Palataan astiaan ja ANTEEKSI ! :D

Röllipeikkoilua

Yhtenä loppukesän päivänä innostuttiin jälleen kreppailemaan hiuksia ja rölllipeikkoileminen oli huipussaan. 

( Suussa maistuu vieläkin lakka, kun ajatteleekin :D ) 

Kun me innostutaan jostakin, niin siltä ei välty kukaan. Muodonmuutosten jälkeen pojat saivat uudet roolit: Joonas 80-luvun rokkipojan ja Tapio hobitin roolin.

Suh, suh, suuuuuuuuuuuuuuuuh....

Pelottava röllipeikkonen lennossa.

Röllipeikot eivät oikein pidä ihmisistä (saati kamera kädessä).

"Här kommer Pippi Långstrump,

tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa.

Här kommer Pippi Långstrump,

ja, här kommer faktisk jag."

 Mun rooli muuttu aina hetken mielijohteesta, ku röllipeikkoileminen ei onnistunu oikein mun hiuksilta, ku ne on liika painavat. Oisin nimittäin halunnu tehä semmosen "Mitänää oikee huuat mulle"-kampauksen. (Jos et tajunnu edellistä lausetta, kato youtubesta mannet ostelee.) :D 

Päädyin sitte kuningattaren rooliin.

Lisäämpä myös muutaman kuvan Ranuan maakkareista:

 Kaisla, omituinen höpöttäjä -ilme ja Sibylla.

Nöyrimmät anteeksipyyntöni.

Mitä on tapahtunut, mikä minuun on mennyt ja miksi laiminlyön blogini ? 

Vastaus on yksinkertaisesti siinä, ettei elämäntilanteeni ole sallinut minua kirjoittamaan. 

Ensinnäkin käytännön ongelmana on ollut se, etten ole hetkenkään vertaa kerennyt istahtamaan koneelle ja asettumaan aloilleni. Minun ajastani ei myöskään ole liiennyt paljon voimia muulle kuin kämpän ja töiden ettimiselle ja omien ajatusten selkeyttämiselle. Myös yksi muu käytännön ongelma on estänyt minua lähipäivinä: Minulla ei enää ole nettiä.

Valokuvaajana voin taas sanoa, että ahistaa. Huomaa, että kesä alkaa olla lopuillaan, ku turhautuu tuon kameran kanssa. Aina tuntuu olevan liian pimeää, jotta voisi saada edes muutaman hienon kuvan. Olen siis elänyt lamaannushetkiä myös kamerani parissa. Pelkään pahoin, että kuvat vähenevät yhä enemmän, mitä syssymmäksi tullaan.

Powerparkista sain muutaman hyvän kuvan, kun se eksyi käteeni (aikaa ja ajatuksia liikeni vasta sitten, kun päivä alkoi vähitellen olemaan pulkassa). Kamerani ei valitettavasti ole tällä hetkellä mukanani, joten saatte tyytyä osaanne, olemaan kärsivälliset ja odottamaan kuvia. :) Teiltä ei ole kyllä kärsivällisyyttä puuttunut, jos te nimittäin vielä pitkien taukojen jälkeen olette jaksaneet seurata tätä. Suur kiitos siitä tielle !

Arvostan elettänne ! :)

Olen Laiminlyönyt tehtäväni blogin pitäjänä ja pyydän anteeksi. Laiminlyöneen osa ei ole kovin hääppönen. Olo on todella laiminlyönyt. Laiminlyöminen ei ole myöskään kivaa, eikä siitä kukaan nauti (varsinkaan minä). Jos laiminlöyneinä ja inhimillisinä ihmisinä edes hiukan ymmärtäisitte minua, tajuaisitte ettei oloni ole laiminlyöjänä laiminlyöntiä parempi ja että sen vuoksi haluan, ettei tekoani tuomittaisi heti suorilta käsin. 

Laiminlyönti.

Haluan vielä ilahduttaa teitä eräällä kauniilla runolla, josta pidän hurjasti:

Aamuisin seison 

kylpyhuoneessani

ja katson peiliin.

Vetoavasti.

Ei mitään uutta.

Ei yhtenäkään päivänä.

Tänään tuskastuin

ja painoin pääni nöyrästi alas.

Ja silloin

Löysin kymmenen varvasta.

Kymmenen hurmaavaa 

varvasta.

Solakkaa varvasta.

Erikoista varvasta.

Ja äkisti käsitin,

että kyllä kannattaa elää,

kun on näin hurmaavat varpaat.

-Lassi Sinkkonen-

Pikaisiin tapaamisiin lukemisiin ! (Ainakin niin toivon.)

Suvishumua Lumijoella

Suvisten aikana tuli luoduksi "sipuliperhe"..

 hoideltua kahta pientä ja söpöä kääpiökaniinia..

lauleltua ja..

soiteltua puhelimella. 

Joskus päiväunillekkin oli tarvetta.

Varpaat saivat tehtävänsä toimia ainoina jalkineina suviksissa. 

(Oli mulla kyl kenkiä mukana, mut ei niitä ku illalla tullu käytettyä. On nääs paljon kivempaa käppäillä varpasillaan.)

Pilvet todella näyttivät kaiken kauneutensa..

..niinkuin myös aurinko.

Suvisten aikana tuli minun myös koettua elämäni suurimmat ruuhkat Metsokankaalta ajaessa takas kentälle.

Ja naurua riitti !

 Suvisten aikana oli myös kummityttöni Islan aika täyttää vuosia.

 Kaikki lopppuu aikanaan, ja niin nämäkin Suvikset. 

Toivottavasti tapaamme taas ensivuonna Lopen Suviseuroissa.