Joo-o, lupaan: seuraavaksi laitan niitä Studiokuvia, nyt jotain uudempaa. I hope you like.
perjantai 24. helmikuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
Sodassa ja rakkaudessa
Viikko sitten saimme olla todistamassa ystävämme Timon valan vannomista Sodankylän Jääkäriprikaatissa. Alokkaat nimitettiin Jääkäreiksi. Häröilyltä ei tämä tärkeä päivä kuitenkaan välttynyt. Pojat tais olla vähä loman tarpeessa. Tais olla vähän liian rankka valamarssi n. -30 asteen pakkasessa.. Päivän päätteeksi munkkikahvit Sotkussa.
Loput viikonlopusta tais olla aika täynnä rakkautta, kun siskoni Nina tuli debyyttivierailulle poikaystävänsä kanssa. Sai silloin itsekin haeskella onneaan, ku toiset näytti niin onnellisilta. Onnea heille jatkossa!
Hei, mut palaamisiin. Tällä kertaa tällanen kuvapostaus. Seuraavassa postauksessa vihdoin ja viimein kuvia kohta puolen vuoden takaisesta studiopäivästä Pilvin kanssa. Kauniita unia!
lauantai 4. helmikuuta 2012
Runebergin päivä & lauantai
Nyt hävettää! Nimittäin edellisen postauksen HDR-kuvat. Sillä ne eivät todellakaan ole mistään kotoisin. Nyt näette oikeasti, miten hienoja niistä voi saaha siis esimerkiksi. Huomaatte varmaan noist ylemmist kuvist, mitkä niitä ovat.
Paras ystäväni Sofia tuli mun seuraks täks viikonlopuks mun kämpälle. Ja tänään onki ollu ihan MAHTAVA päivä ja erittäin kiireetön sellainen. Sängystä ylös nousemiseen ei mitään kiirettä, eikä myöskään uimahalliin kävelemällä -lähtöön. Ois niin ihana, ku voiski olla aina tällasta, et ei mitään kiirettä minnekkään. Slow down - take it easy !
Ja nii, tehtii muute Runebergin torttuja. Elämäni ensimmäiset ja ONNISTU ! Vaikka oltii Sofian kaa keittiösä YHTÄAIKAA. Sais kyl ottaa The Historian kirjan esiin ja raapustaa sinne pari sanaa. Oli muute hyviä. Ei jää siis viimeseks kerraks. Saa tulla maistamaanki.
Illan päätteeks lähin viemään roskia ja vähän päätäni tuulettelemaan. Ettiin kaikkia pikkusia kinttupolokuja. Pelkäsin aluks ihan kamalasti, ku ajattelin koko ajan, et koht tuolt puun takaa hyppää joku seko ja tappaa mut tai jottai. Tielläni tapasinki poliisiauton, mut ei ne mua onneks ettiny, vaa olivat pysäyttäneet jonku liian kiirettä pitäneen auton. Siinä yks hyvä puoli täst kiireettömyydest.
Tuli seikkailtua siel ulkona sit viel pitkäänki, ehkä noin tunti. Ei nääs ollu puhelinta mukana. Tottumuksesta tilasin hissin 5. kerroksesta ja ku se oli alhaalla patistin itteni sittenki nousemaan KAIKKI portaat alhaalta 8. kerrokseen asti. Ku sitte tulin pimeään, hiljaiseen kämppääni ja napsautin valot päälle, niin tapasin kaks hyvin väsynyttä ystävääni kukin omalla tahollaan torkkumassa. Nytkin nukkuvat. Jos tästä itekkin pikku hiljaa.
Hyvää yötä ja myöhästynyttä Runebergin päivää !
perjantai 3. helmikuuta 2012
HDR-kuvia
Nämä, kuvat ovat HDR-kuvia ja kohta kerron, mitä ne ovat. Ensinnä sanon, ettei nämä ole mitään parhaimpia sellaisia, vaan ensimmäisiä kokeilujani ja esimerkkejä teille, mitä HDR-kuva meinaa.
HDR (tulee englanninkielistä sanoista High Dynamic Range) tarkoittaa kuvantamista, missä kuvaa käsitellään muodossa, jossa on dynamiikkaa enemmän kuin tavalliset monitorit ja tulostimet pystyvät esittämään. Dynamiikalla tarkoitetaan tässä sitä kuinka laaja kirkkausalue voidaan esittää niin, että kuvan yksityiskohdat vielä erottuvat.
Omin sanoin:
HDR-kuviin otetaan kameralla vähintään kaksi (suositus kolme) eri valotusajalla otettua kuvaa. Sitten nämä (minun tapauksessani) kolme kuvaa yhdistetään jollain ohjelmalla (, joita on mm. Photomatix Pro, Photoshop ja Luminance HDR) niin, että "kuvan kaikki yksityiskohdat erottuvat" eli käytännössä näkyvät kirkkaampana.
Tässä esimerkkitapaus:
Otan kolme eri valotusajalla otettua kuvaa:
1. kuva: Tausta eli tässä tapauksessa näkyvät puut ja horisontissa siintävä vesitorni näkyvät selvästi, mutta taivas on liian vaalea ja mm. horisontissa olevat tehtaan piiput ja niistä kohoava savu eivät erotu. Myöskään etualalla olevat pöytä, tuolit jne. eivät erotu kovin hyvin, ovat liian tummia.
2.kuva: Tausta erottuu taivasta myöten, mutta etualalla olevat asiat, kuten verhot ja ikkunan karmit eivät erotu kovin hyvin ja ovat liian tummia.
3.kuva: Etualalla olevat pöytä, verhot, liina ja muut erottuvat hyvin, mutta ikkunasta avautuvasta näkymästä ei saa mitään selvää liian kirkkauden vuoksi.
Mutta kun kaikki nämä kolme kuvaa yhdistetään saadaan tulokseksi tällainen:
Kuva on kyllä hieman harmaan sävyinen ja aika rakeinen, mutta kuvassa erottuu kaikki yksityiskohdat. Rakeisuutta voi hieman vähentää sillä, että ottaa kuvan mahd. pienellä ISO-arvolla. Odottelen kesää, jotta saisin hienoja HDR-kuvia !
Tämä kuva on otettu puhelimellani eilen 27 asteen pakkasessa. Iloisia talvipäiviä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



