En tiä.

Nii-i!

Mulle tuottaa todella kovia vaikeuksia vastata kysymykseen: "Mitä sulle kuuluu?". On vaikea vastata toiselle, kun ei itsekään oikein tiedä. Joskus on vain semmoinen aika elämästä, ettei oikein tiedä mitä itsekään ajattelisi. 

Sitä paitsi kuka haluaa kuulla, että: "Huomenna on tentti, jonka jälken pitäski ruveta töihin ja tehdä muutama koulutehtävä, joiden deadline lähestyy uhkaavasti." ?

— Huoh, ei kukaan!

Koulu vaan on yleensä sellane paikka, ku sitä käy, nii se kyl osaa pyyhkiä muut ajatukset aika lahjakkaasti pois. Tai ainaki pimentää. Tuntuu, et ei oo resursseja muuhun. Nytki mun pitäs olla tekemässä ikääntymisen oppimispäiväkirjaa.. Kutsukortitki pitäs pikkuhiljaa alakaa tekemään. Jotenki vaa sille kuitenki ressaa kaikki, vaikka ei oikeesti ees ressaa — outoa.

Mut hei kaikki blogini lukijat! Tahdon, että luette ystäväni Päivikin pohdinnan blogissaan siitä, mitä hyvä kuva on. Nimittäin Päivikki osasi kertoa asian juuri niin kuin itse kertoisin. Haluan siis, että te kaikki luette tämän nimenomaisen tekstin. Sen jälkeen ymmärrätte minua kai taas hieman enemmän. Pääsette blogitekstiin tästä, olkaat hyvät!

Ja tässä kuvia.

—

Luenko?

 Joku lähti Sveitsiin ilman mua. Ihan järetön ikävä Sveitsiin. Ihan järjetön matkakuume!

Tapahtuuko näin todella?

Kävin eilen katsomassa rakasta siskon lasta syöpäosastolla. En olisi ikinä uskonut, että joskus vielä tulisin katsomaan pientä rakasta lasta sairaalaan näinkin vakavan sairauden takia. Ihminen vain aina ajattelee, ettei minulle voi näin käydä, ei minun perheelle, ei minun lähipiirissäni, ei minun elämässäni. Suru on aina läsnä jonkun elämässä — se on todellisuutta. 

Rukouksin ja lämpimin ajatuksin toivomme kaikki voimaa ja terveyttä lapselle sekä koko perheelle! <3

Eräänä yönä mies näki unen. Hän oli kävelemässä rannalla Luojamme kanssa, kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään. Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet jalanjäljet hiekassa; toiset hänen omansa ja toiset Luojan jalanjäljet.

Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään tulivat esille, hän katsoi taakseen jalanjälkiä hiekassa. Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella oli vain yhdet jäljet hiekassa. Hän myös huomasi, että jäljet puuttuivat juuri niinä aikoina, jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.

Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi sitä Luojalta. "Luoja, kun päätin seurata sinua, sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella. Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpien aikojen hiekassa on vain yhdet jalanjäljet. En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin, kun sinua eniten tarvitsin."

Luoja vastasi, "Rakas lapseni, rakastan sinua, enkä milloinkaan hylkäisi sinua. Vaikeuksiesi aikoina, jolloin näit vain yhdet jäljet hiekassa, minä kannoin sinua.

Lisäksi sain tänään puhelun Oulunsalon seurakunnalta, jossa ilmoitettiin, että Oulunsalon seurakuntatalo (, jonka piti olla hääjuhlapaikkamme) on laitettu käyttökieltoon sisäilman huonon laadun vuoksi (home). Tosi jees joo. Läheppä sitte ettii jostai jotai muuta yhtä avaraa, hyvällä keittiöllä ja sijainnilla varustettua ja ennen kaikkea ilmaista hääjuhlan viettopaikkaa — no can do, oikeesti.

Ei tällästa voi tapahtua — muuten kuin satuhäissä.

Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. "Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä." "Älä pane", sanoi Muumipeikko, "se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia"

Tove Jansson: Taikatalvi

*Oispa taas päivityksen aika

Niimpä niin ja tosiaan — onhan mulla blogikin.

Mulla kouluhommia riittää, mut onneks alkaa olee loppusuoralla tää jakso. Alkaa jo tulee korvista ulos kaikki ryhmätyöhässäkkä ja muu. Tullu jo aika tutuks toi Oiva-intran palautuslaatikko. KRAAH! Ryhmätöitä tupattu sun sinne ja tänne — enää ees muistakaan mikäs ryhmätyö tälläkertaa on kyseessä. Voittaja fiilis, ku niskan päällä jo ollaan! Enää tentit ja THAT'S IT !

JIHAA! Olen muuten nykyään puoleksi auton omistaja. KRÖHÖM! Minäkö en ole omistanut autoa vielä koskaan elämässäni edes euron vertaa ja nyt olenkin puolen auton omistaja. Tänää saatii ajolupakin, ku saatii auto epäonnestamme huolimatta vihdoin katsastuksesta läpi! Ja nii se on DIUDI! Nii ja komia diudi onkin kyseessä. Häätyypi laittaa joku päivä täs vähä kuvia siittä!

Mutta oikein mukavat jatkot — oli tosiaan huippu mukavaa pitkästä aikaa kirjottaa tänne blogin puolellekin jotain! Jospa sitä taas jaksais vähä useammin päivitellä.. kröhömmm..

Ompa mulla blogikin, 

blogi vaikka pieni, 

jossa missä kuljenkin 

niin sinne johtaa tieni.

Oman kämpän konnella,

nyt pikku sormet raikaa,

näpytellen lieventävät

blogini tyhjää paulaa.

Wedding & funeral

Oulun häämessut oli ihan kivat, mutta jäi vähä pliisu vaikutelma kuitenki loppujen lopuksi. Olis kaivannu enemmän vinkkejä kattaamiseen, koristeluihin ja muihin. Mm. kukkakauppoja ja kampaamoja olis voinu kans olla enemmän. Messut olivat painottuneet enemmän hääpukuihin, valokuvaajiin ja koruihin. Itelle ei ollu oikee apua mistään, ku hääpuku ostettu, sormukset hankittu ja paikan pällä oli vain muutama hyvä kuvaaja, joilla ei kuitenkaan ollut vapaata meijän hääpäivänä.

Nyt on sitte meillä jo valokuvaajaki ja kampaaja tiedossa. Varasin ajan Aapolle kahen viikon päästä kattelemaan sille pukua (saan sen vihdoin mukaan, kun ite ottaa ohjat käsiin). Nyt uskalsin tilata kengätki netistä, hui. Viel ois huntu suunnitteilla.

Rakas ukkini sai nukkua pois uudenvuoden aattona ja hänet nyt 26. päivä tammikuuta sitten siunattii nhaudan lepoon Kajaanin hautausmaalle mummin viereen. Kirkossa ja juhlassa adressien luvun aikana meinas vähän keskittyminen herpaantua, kun seuras yllä olevan siskon lapsen touhuiluja ja vekkuleita ilmeitä. Rakas ♥

Autohankintoja

Kuvasin tuossa ensilumen tulon aikoihin siskon perheen autoa myyntiä varten. Aattelin laittaa kuvia siitä myös tänne mun blogiini. Jos jottai sattuis kiinnostaa. Auto rekisteröity 7-paikkaiseksi (peräpenkit). Auto ollu nettiautossa myynnissä, nyt yritetty päivittää, mutta ei jostain syystä ole vielä tullut muiden näkyviin.

Suurimpana kimmokkeena tällaseen postaukseen kai tuli siitä, että meijän on Aapon kans täytyny tehä vähä autohankintoja, jotta Aapo pääsis kulkee töihin sitte, ku se ei enää kotoa voi lainata sitä. Meillä on nyt yhteinen auto tiedossa: Audi Diudi – tietysti! Hassua ajatella, että mulla on kohta puoleksi OMA auto! Outo ajatus..

Pakkasta

Jäätyy päivä,

jäätyy maa.

Päivän kajo jo horisontin saa,

siihen pysähtyy ja kohta on jo pimeää.

Jäätyy yö,

jäätyy meri.

Uusi päivä sarastaa,

tullessaan tuo taas valon pimeään.

Nii sitä on taas joulun jälkee alotettu koulun käynti. Koulua joka päivä 8-16, eikä aivot suurien prosessien jälkee jaksa enää oikee pelittää. Onneks sain eilen lasit, jotka huomattavasti helpottavat diojen lukemista taululta. On oikeastaa mukavaa omistaa lasit. Pientä kriiseilyä tää välil on, mut ongelma on helposti ratkaistavissa ─ ottaa lasit pois päästä. Aina sitä kuitenki jossain vaihees tykkää niistä taas. 

Tämmöstä tällä kertaa.

My christmas holiday

 Joulun ajastani muutamin sanoin:

Se oli uusilla, söpöillä tonttusukilla kilikuttamista,

Rauhaa,

piparien koristelua,

joulusanomaa,

haudalla hiljentymistä,

syömistä (!!),

palapelien kokoamista,

lautapelien pelaamista,

räiskyttelyä

ja uusiin kavereihin tutustumista Aitto-ojalla.