lauantai 15. lokakuuta 2011

The life can chance.


Tämmöstä se sitten on, ku lähetään testaamaan, miten palaset loksahtaa paikoilleen. 
Niin sitä vaan sitte 21.9. tultiin ystäväni Aapon kanssa siihen tulokseen, että ruvetaan kokoamaan yhdessä samaa palapeliä. Ei tämä kaukana ole myöskään seikkailusta. Seikkailusta, jossa ei kukaan osaa neuvoa oikeaa reittiä - se on löydettävä yhdessä, siinä hekessä - NYT.

Voitte hyvin kuvitella, ettei ajatuksia ole liiennyt kovin moneen, sillä lienee tuo yksi -Aapo (ei kaipaa selityksiä), hallitsee ajatuksiani aika pitkälle. Kuitenkin sitä joinain hiljaisina hetkinä kerkee murehtimaan omaa saamattomuuttaan mm. blogin pitäjänä. Yksi suurimmista esteistä on ollut myös netti (olette ehkä, ja sanon EHKÄ kuullut tästä jo useampaan kertaan). Nettitikun hankkiminenki on vaan päivä päivältä loitonnu yhä kauemmas ja oon jo melkein tullut siihen tulokseen, tarvinko nettiä ollenkaan. Tulee vaan selailtua turhaan.
 


Nyt kun hankin Android-puhelimen olen päässyt edes vilkaisemaan blogiani ja vierailemaan mm. facebooksissa. Kuitenkaan en pysty kirjottamaan postauksia kännykällä (vaikka kuin yritin), sillä se ei jostain syystä tunnista tätä kenttää, ja että siihen ylipäätänsä voisi edes kirjoittaa. Se näkee tän kentän kai jonkinmoisena kuvana? Otsikon laittaminen kuitenkin onnistui. Jos joku tietää miten kännykällä postaaminen onnistuu, otan ilomielin neuvoja vastaan.


Forever And Ever
Winnie the Pooh Lyrics


Pooh, there's something I have to tell you.
-Is it something, nice?
-Not, exactly.
-Then it can wait.
-It can, for how long?
-Forever and ever.
 
Forever and ever
.
Is a very long time Pooh.
-Forever isn't long at all.
When I'm with you.

I wanna call your name, forever.
And you will always answer, forever.
And both of us will be.
Forever you and me.
Forever and ever.


I wanna stay like this, forever.
If only I could promise, forever.
Then we could just be we.
Forever you and me.
Forever and ever.


Forever and ever.
Is a very long time Pooh.
-Forever isn't long at all, Christopher.
When I'm with you.


I wanna be with you, forever.
I want you right here beside me, forever.
One thing you should know.
No matter where I go.
We'll always be together.
Forever and ever.
Lyrics from http://childrenssonglyrics.com
Kuunnelkaa tää sama tässä. Se on todella kaunis ! 

6 kommenttia:

  1. Kiitos Tuovi <3, osaa sitä itekkin olla niin onnellinen, että ! On myös niin ihana kuulla miten muut on onnellisia meijän puolesta.
    On meillä niin ihania ystäviä ja läheisiä. Meillä on muutenki niin paljon yhteisiä tuttuja :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä luulen, että kaikki on onnellisia, todella onnellisia teidän puolesta! Kuuntele sydämesi ääntä äläkä anna järjen puuttua liikaa peliin :)

    VastaaPoista
  3. Voi kuule, järjen ääntä tässä ollaanki jo kuunneltu ihan liian kauan. Nyt sitä lähettiin sydämen äänen -tielle :) Vieläkö ei ajattelis liikaa taas muita: "miten nuo ja nuo reagoi tähän, jos teen näin ja noin..", ku me nyt vaan seurustellaan ja muiden pitäs se vaan hyväksyä. Joo.. Aivan sama :D

    VastaaPoista
  4. Mä oon sitä mieltä, että muiden päätökset saa vaikuttaa vasta sitten kun ne myös maksaa mun laskut! :D

    VastaaPoista
  5. Haha, anonyymi. Olet aivan oikeassa, sillä niin sen pitäisikin olla ! :D

    VastaaPoista

Sinä, joka et omista google-tiliä tai muuta profiilikenttässä mainittavaa tiliä, voit myös kirjoittaa kommentin joko nimettömänä tai halutessasi haluamallasi nimimerkillä. Se onnistuu niin, että

- kirjoitat ensin sanottavasi alla olevaan tekstikenttään
- valitset "valitse profiili" kohtaan Nimi/URL-osoite
- kirjoitat haluamasi nimimerkin tekstikenttään ja jätät "URL-osoite"-kentän tyhjäksi ja painat "jatka"
- Ja sitten painat vain "lähetä kommentti" ja kommenttisi on nähtävissä!

Suurkiitos kommentistasi ! :)