keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Mitä vielä vois mennä enemmän pieleen ?

Eilen päiväni piristämiseksi lähdin ystäväni Pilvin kanssa raksilaan uimareissulle ja sovittiin, että laitetaan uinnin jälkee kunnon piirtelöt !! Nooh, ovelta lähtiessäni tuntui että jotain puuttui, mutta vaikka kuinka yritin miettiä, mitä puuttuisi, ei se kuitenkaan tuottanut tulosta.

Pyöräileminen oli ihanaa ja kerroinkin pilville, miten piristävää lähteä ees vähän ulkoilemaan ! Matka oli mainio: melkein koko matka suoraa tietä (,eikä mäkiä yms) ja kun parkkeerasimme kahdella pyörällä kulkevat kulkuvälineemme ja pääsimme kassa/tiskille asti, niin huomasin, että OuluCardini oli hukka teillä.
"Nooh, kelaa Aune-Kerttu", mietin ja muistin, että viime kerralla Raatin uimahallissa käydessäni olin käyttänyt sitä pukukaapin lukkon kiinni saamiseksi (voi tätä nykytekniikkaa??) ja olin VARMA että se oli jäänyt sinne. No, TAAS mun piti maksaa kortilla, ku mulla ei siis taaskaan ollu sitä korttia mukana (yhen kerran vasta käyttäny).
 No sitten pukuhuoneessa huomasin, että kaikki pesuaineeni ja ERITYISEN tärkeät uimalasini ja nenä-nipsuttimeni (mun käyttämä sana, siitä mikä se nyt on: Nenä pidike, tai kutsukaa sitä millä nimellä tahotte) ja tunsin maailmani romahtavan ! "Oikeesti, mitä mulle nyt vielä tapahtuu. Liukastun käytävällä ja lyön pääni ?"

Ei voi siis mennä huonommin, joku päivä. 
No uinnin jälkee, kerettiin JUST-ja-JUST kauppaan "Hyvät asiakkaat olemme sulkeneet liikkeemme tältä päivältä" ja saimme ostettua piirtelövärkkimme, joku asia ainakin siis onnistui. Loppujen lopuksi uimareissumme oli mukava ja ennen kaikkea PIRISTÄVÄ !

Nyt sitte hakemaan sitä OuluCardia tuolta Raatista, josta tänä aamuna sinne soittelin. Tänään olen jopa lukenut vähän äikkää. WAU ! 

5 kommenttia:

  1. Jaa miksi niksi sie käytät sitä nenä nipsutinta? :) Ehei nennään vettä mee jos piättää hengitystä... Ekkai sie vain koita hengittää veen alla? Hauskan näkönen tuo räpylä.. Pääseekö lujempaa kuin kahdella normaalilla (jäykällä kuten uppopallossa käytetään) räpylällä?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi kotikiusattu11. helmikuuta 2011 klo 3.57

    Hehheh. Vahingonilo se vaan naurattaa.

    Sinä sait sentään äikkää luettua, kun taas itse menin tänään kokeeseen ihan fiilispohjalta. Miten muuten meni tekstitaito? Riittikö aika? (kommentin lähetysajankohdasta voinet päätellä, että minulla riitti)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi,

    Juuri sen vuoksi, että ku mulla tulee pää kipeeksi, jos mulla ei oo sitä. Menee myös poskiontelot kipeeksi. Sitteku sen kans voi tehhä vaikka mitä veen alla ! :D Huippu vehe ! Kyllä sillä pääsee, koska ne on yhessä. Sitähän käytetään esimerkiksi syvyyssukelluksessa, joten sillä pääsee LUJAAA, varsinki ku osaa tekniikan. :D

    Anonyymi kotikiusattu (AKK),

    Miksie toisten vanhigolle naurat ! Olet sieki ! :D Sain mie luettua joo, mielestäni se autto, ainaki tuntumapohjalta. :)

    Kai se tekstitaito meni ihan hyvin, ei vain tiiä mitä ne siel ylioppilaslautakunnassa sanoo :D Ja riitti aika TOSI hyvin, en ollu ees koko aikaa, varmaan jotain 5 tuntia. :) Eväät tuli kaikki kyllä napsittua. :)

    Mitä meinaat tuolla, että ajasta päätellen sulla riitti aikaa ? :)

    VastaaPoista
  4. Ois mukavampi seurata tätä blogia jos päivittys vähä useemmin.. :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi,
    anteeksipyytävät pahoitteluni !! Mulla on tapana päivittää tätä useasti, mutta nyt on jäänyt, ku en oo ollut kämpillä viikkoon ja elämäni on ollut täynnä äikän YO:ta, ruotsin ja saksan Yo kuunteluita, potkijaisia ja penkkareita !

    VastaaPoista

Sinä, joka et omista google-tiliä tai muuta profiilikenttässä mainittavaa tiliä, voit myös kirjoittaa kommentin joko nimettömänä tai halutessasi haluamallasi nimimerkillä. Se onnistuu niin, että

- kirjoitat ensin sanottavasi alla olevaan tekstikenttään
- valitset "valitse profiili" kohtaan Nimi/URL-osoite
- kirjoitat haluamasi nimimerkin tekstikenttään ja jätät "URL-osoite"-kentän tyhjäksi ja painat "jatka"
- Ja sitten painat vain "lähetä kommentti" ja kommenttisi on nähtävissä!

Suurkiitos kommentistasi ! :)