maanantai 3. tammikuuta 2011

Hyvää joulua sekä oikein inspiroivaa uutta vuotta 2011 !!

Haluan ensiksi osoittaa suuret pahoitteluni postauksen viivästymisestä, sillä halusin todella viettää koneettoman sekä bloggauksettoman joulun ja melkein onnistuinkin siinä !
Minulla oli todella raikas ja rauhoittava joulu, vaikkakin äkkikatsaukselta se näyttää aika hulinalta, sillä en todellakaan ole kerennyt rauhoittua kunnolla. Vasta tänään minulla oli todella aikaa bloggailuun ja hiljentymiseen.

Katastrofit alkoivat heti ensimmäisenä joulupäivänä, kun erään siskoni lapset tulivat hoitoon ja pelottelivat muut jouluvieraat koteihinsa oksennustaudin uhalla.. hmm. Mieli oli ankea/haikea: kaikki lähtivät pakoon tautia, jolloin joulupelaamiset jäivät.
Onneksemme eräs siskoistani rohkeni ottaa meidät kylään ja menimme koko sisarusporukka Haukiputaalle pelailemaan ja juttelemaan. Illasta kehkeytyi oikein leppoisa !
Olin varannut maanantaiksi parturiin ajan, joten jännitys alkoi tuntua mahassa jo sunnuntaina. Nyt tulisi vihdoin hiusteni karsimisen aika ! Päässäni oleva kuva oli aika selvä ja sen siirtäminen kampaajan silmiin hoitui helposti: Niistä tuli paremmat kun olisin osannut kuvitella. Hiuksistani tulivat todella pirteät !
On hyvin vaikeaa tottua uuteen lookkiin. Aamulla herätessäni kuvittelen olevani ihan siedettävän näköinen, mutta kun päädyn kurkistamaan peilistä näen karsean todellisuuden: päätäni koristaa läsähtäneet, pikemminkin tiskirätin näköiset hiukset. Minun täytyy siis tottua lösöpäivinäkin laittamaan hiukset heti aamusta kuntoon. Olen myös huomannut, että hiukseni kaipaavat entistä tiheämpää pesemistä.

Samana iltana hiusteni leikkuusta matkustelin siskoni luokse Hputaalle ja heti seuraavana iltana huomasin, etten ollut välttänyt mahatautia. Ja ei kun VALKOPIPPURIEN popsimiseen. (Ne muuten toimii, testatkaapa!)
Uusi vuosi tuotti päänvaivaa kyytien ja sairastelujen vuoksi ! Mutta lopulta meidän onnistui saada porukka kokoon meijän n.240 neliöiseen omakotitaloon.
Ulkosaunan lämmittäminen onnistui minulta ja ystävältäni Pilviltä oikein mainiosti, lukuunottamatta hienoisia ongelmia takan (eli saunan) SYTTYMISESSÄ sekä vedenkannossa (minun täytyi koko ilta käyttää läpimärkää kenkääni).
Hoidossani olleet lapset väsyivät nopeasti ja menivät nukkumaan viimeistään 10, paitsi nelos luokkalainen Elia, joka valvoi n. 3 tuntia enemmän: "Ei mua väsytä yhtään" Olihan meillä mukavaa, mutta nukkumaan meno olisi voinut tapahtua vähän aikaisemmin, sillä n. puoli 6 pääsin todella nukkumaan. Unet jäivät aika lyhyiksi, sillä minun täytyi herätä keittämään puuroa lapsille aamupalaksi. Huh. Oli se urakka pysyä hereillä, mutta uni ei enää myöhemmin päivällä tullut ja ilta venähti silti tosi pitkäksi (Pilvin ja minun juttuni eivät meinanneet millään loppua !) :D
Haikeana, mutta toisaalta toiveikkaana rauhoittumisen mahdollisuudesta hyvästelin sunnuntaina 3 yökylässä olleet tyttökaveriani ja saatin Pilvin asemalle..
Mutta mitäs sitten ? Edessäni on kauan odottamani laskettelureissu porukalla sekä uimista joululahjaksi saamallani monoräpylällä (nyt vihdoin pystyn sukeltamaan merenneitojen maailmaan) ! :D Hain lautani varastosta ja kaipaan päivä päivältä enemmän LASKEMISTA !
I <3 Snowboarding

3 kommenttia:

  1. hihhii mua naurattaa tuo pelikuva ku näyttää että kaikilla on kuolettavan tylsää :D oisit mieluummin laittanu sen poikien voittokuvan :) ja et taija olla ainut joka oottaa laskettelua (:

    VastaaPoista
  2. hehhee! hauska lukia ja kattoa mitä te hommailitte. :) pikkusen kuitenki epistä ku määki oisin halunnu olla siellä, vaikka kyllä meilläki oli silti iha hauskaa rovaniemellä. :D oli vaa pakko kirjottaakku meki otettiin tuommonen 2011 kuva, käy kattoo fbstä. :D

    VastaaPoista
  3. haha :D Meinasimpa melkein päikki laittaakin, mutta empä laittanutkaan, yritin valita kuvan, josta ei selvästi erotu kukaan :P

    Sofia,
    Se on luultavasti palajon parempi, sillä tuo kuva otettiin tosi nopeesti ja kukaan ei halunnu ottaa uusiksi. En todellakaan ollu tyytyväinen tuohon kuvaan, mutta olokoon sellanen ku se on ! :D Soifa, teillä on ollu kuiteski ihan huisin kivaa, nii älä harmittele ! Laskettelureissussa ollan taas koko porukka yhessä ! :D

    VastaaPoista

Sinä, joka et omista google-tiliä tai muuta profiilikenttässä mainittavaa tiliä, voit myös kirjoittaa kommentin joko nimettömänä tai halutessasi haluamallasi nimimerkillä. Se onnistuu niin, että

- kirjoitat ensin sanottavasi alla olevaan tekstikenttään
- valitset "valitse profiili" kohtaan Nimi/URL-osoite
- kirjoitat haluamasi nimimerkin tekstikenttään ja jätät "URL-osoite"-kentän tyhjäksi ja painat "jatka"
- Ja sitten painat vain "lähetä kommentti" ja kommenttisi on nähtävissä!

Suurkiitos kommentistasi ! :)